maanantai 27. huhtikuuta 2015

Työssäoppimassa pt 6

Huh huh, viimeiset kolme viikkoa ovat olleet todella kiireisiä, hyvä että on itsekään ehtinyt välissä levähtää! Aika on kulunut kuin siivillä varmasti osittain myös siksi että tekemistä on riittänyt enemmän kuin laki sallii. Olemme Outin kanssa jatkaneet kesken ollutta projektia mutta sen lisäksi teimme tässä välissä myös toisen asiakkaan maskottihahmo tilausta. Olen myös itse valmistanut muutamat cosplay-asut Popcult tapahtumaan joka järjestettiin 25.-26.4. Helsingin Kulttuuritalolla. 

Huolittelin maskottihahmon kankaan reunat jottei se pääsisi venymään pesussa. Alemmassa kuvassa leikataan solumuovista tukirakenteita hahmon sisälle.
Tukirakenteiden rakentelua ja liimausta. 

Kurkkaus hahmon sisäpuolelta, prosessin alkuvaiheesta. Tässä vaiheessa mittailtiin sisälle tulevan remmistön pituuksia joiden varassa puku pysyy ihmisen päällä.
Tässä ollaankin jo päällikankaan ompeluvaiheessa. Käsinhän tämäkin homma sujuu...



Tässä valmistuu hahmolle tuleva kengänpäällinen. 

Liimailuhommia - taas vaihteeksi!

Nahan leikkaaminen on onneksi helppoa - nurjalle puolelle kun voi huoletta piirrellä. 



Tässä puolestaan itsenäisesti valmistamieni proppien tekoa cosplay asuja varten.



Ja tässä propit tositoimissa. Hahmot ovat Supernatural nimisestä televisiosarjasta. 


 FBI-henkkareiden lisäksi tuunasin UFFilta ostamaani takkia cosplay asua varten. Harmiksi minulla ei ole kuvaa siitä miltä takki näytti alunperin. Tässä kuvassa takki on neulattu ompelua varten. Nepparit on vain aseteltu takille "fiilistelyä" varten. Takki oli kokoa XL joten sitä piti kaventaa minulle sopivan kokoiseksi. Lisäksi llyhensin hihoja ja tein miehustaan feikkitaskut. Lisäsin myös nepparit. 


Tässä takki puolestaan tositoimissa! Tämäkin hahmo on Supernaturalista. 






sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Työssäoppimassa pt 5

Työssäoppiminen on nyt saavuttanut sen pisteen että ollaan pääsiäisessä jolloin luulin että tapahtuisi paluu kouluun. Toisin kuitenkin kävin, ja saan hienon tilaisuuden jatkaa Outin luona kesään asti! Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta, sillä viihdyn työssäoppimassa todella hyvin ja koen saavani juuri sellaista oppia kuin haluan saada tältä koulutukselta.

Täällä on tullut vietettyä paljon aikaa helmi-maaliskuussa!



"Vinonauhan" leikkuuta nahasta. Nahkakin venyy eri tavalla eri suuntiin.


Koneen langoitusta ja nahan ompelemisen harjoittelua...


... ja sitten ihan tositoimia! Saumavarojen tikkaamista.

Olen myös ollut sovitusmallinukkena tällä viikolla. :D Raskasta hommaa!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Työssäoppimassa pt 4



Tälläkin viikolla on jatkettu tämän saman projektin parissa. Pukujen "runkoina" toimii haalari-tyyppinen asia, jonka kappaleita leikkasin tällä viikolla. Asia kuulostaa helpolta, mutta ongelmana on se että nahat eivät ole tarpeeksi isoja jotta niistä saataisiin tarvittavan isoja kappaleita, joten leikkaussaumat ovat väistämättömiä. Tässäkin törmätään näiden nahkojen kanssa siihen  ongelmaan, että kappaleissa tulee ottaa huomioon värin sekä kuvion jatkuvuus. 




Palojen leikkaamisen lisäksi tämä viikko on kulunut myös liimaamisen merkeissä. Kontakti- ja vaahtomuoviliima ovat tulleet erittäin tutuiksi tämän työssäoppimisen aikana. :)




sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Työssäoppimassa pt 3

Aika kuluu niin nopeasti että ei meinaa tätä blogiakaan ehtiä päivittämään! Kaksi viikkoa sitten viimeksi kirjoittelin tänne näköjään... No, puolustuksekseni voin sanoa että on tullut kyllä oltua paljon työssäoppimispaikalla - laskeskelin tuossa juuri että tähän mennessä on kertynyt jo 174 tuntia. Ei ainakaan tule olemaan ongelmia saada täyteen sitä 200 tuntia. :D

Viimeiset kaksi viikkoa on sujunut edelleen saman projektin parissa ja paljon erilaisia ja mielenkiintoisia työtehtäviä on riittänyt!


Tässä on otuksen hännän kärki. Isoilla pistoilla sitä saa muotoiltua napakammaksi ja vanu pysyy paremmin muodossaan. 

Kovasta solumuovista saa tehtyä kestäviä tukirankoja. 

Olen päässyt leikkaamaan ja käsittelemään paljon erilaisia materiaaleja. Tässä kuvassa on ns. "lätkäkassikangasta". 

Maskottipukuja tehdessä kuluu paljon erilaisia liimoja. Tässä on vaahtomuoviliimalla kasattuja "reisilihaksia".

Yleensä urheiluvaatteisiin tarkoitetusta reiällisestä vuorikankaasta saa hengittävän ja miellyttävän vuorin myös maskottipukuihin. Materiaali ei myöskään purkaudu joten sitä on helppo käsitellä. 




OAJ:n kukkomaskotti on myös Outin käsialaa. Kukko tuotiin "vuosihuoltoon" ja pääsin korjailemaan vahinkoja mitä se oli kärsinyt. Heltat olivat päässeet löystymään joten ne ommeltiin takaisin kiinni ja muutamat pyrstösulat olivat myös irtoamaisillaan joten nekin kiinnitetiin paremmin. Tein myös muutamia liimauksia sinne tänne missä nahkaosat repsottivat ja vaihdoin kenkien alle sujautettavat kuminauhat uusiin. 



Nämä hihnojen päät piti ommella kiinni etteivät ne repsota. Urakka saattaa kuulostaa helpolta mutta se ei todellakaan ollut sitä! Nahkaa jossa on liimaa toisella puolella on todella vaikea ommella käsin koska neula ei meinaa mennä materiaalista lävitse! Homma vaatii voimaa ja välillä vähän kiroilua. Lopputuloksena on kuitenkin huoliteltu työ - ja muutamia laastereita sormissa. 



Tässä työssä tehtävät kaavat ovat "hieman" erilaisia mitä koulussa tulee tehtyä. Olen kuitenkin oppinut kaavoittamisesta ja niiden piirtämisestä todella paljon, koska Outi on joutunut itse kehittämään tämän työn vaatimat kaavat. Ei ole oppikirjaa josta voisi katsoa mallia esim. häntien kaavoittamiseen!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Työssäoppimassa pt 2


Tällä viikolla työssäoppimisessa olen jatkanut siitä mihin viime viikolla jäätiin. Olen leikannut esim. nahasta kaavan mukaisia kappaileita. Ylemmässä kuvassa olevat kappaleet on yhdistetty klipseillä toisiinsa ompelua varten. Nuppineulat eivät ole ideaalisia nahkakappaleiden kiinnittämiseen, sillä nahka on paksu materiaali. Lisäksi neulat jättävät selvät reiät nahkaan! Alempana superlonia josta leikattavat kappaleet ommellaan verkkovuorin kanssa kiinni hanskoihin. On haastavaa ommella ja työstää näin erilaisia materiaaleja yhteen, joten itse seurasin varsinaista ompelua sivusta ainakin toistaiseksi. Ajattelin ensi viikolla kokeilla itsekin näiden materiaalien ompelua yhteen - koe palasilla totta kai. 


Näissä kuvissa on vanu"levyä". Ylemmässä kuvassa kaavan mukaan leikatut kappaleet odottamassa sitä, että niiden reunat huolitellaan ylisyrjäyskoneella. Huolittelu helpottaa kappaleiden käsittelyä ja pitää reunan paremmin kasassa. Vanua oli yllättävän helppoa huolitella, mutta siinä sai varoa ettei materiaali veny liikaa jotta kappaleiden reunat kohtaavat edelleen kun ne ommellaan yhteen.   



Pääsin myös tekemään vähän perinteisempää hommaa tällä viikolla, eli purkamaan. Asiakas toi Outille vanhan nahkatakin, toiveenaan että sitä kavennettaisiin jotta se istuisi hänelle paremmin. Minä sain tehtäväkseni purkaa helmasta vuorin irti jotta nähtäisiin millaisia saumarakenteita takissa on, jotta voidaan ryhtyä suunnitteleman miten takkia kavennetaan. 




Alan yritykset ja yrittäjyys

Out In Design
Vellamonkatu 10
00550 HELSINKI

http://www.outindesign.fi/

Teen tämän tehtävän työssäoppimispaikastani, Out In Designista, jossa kyselin yrittäjyydestä yrityksen perustajan, Outin, kanssa. Outi on koulutukseltaan vaatturi, joka päätti vuonna 2004 perustaa oman yrityksen tehtyään ensin useita vuosia töitä freelancerina. Ollessaan freelancerina hän toimi muun muassa kuvausjärjestäjänä, stailistina, pukusuunnittelijana ja puvustajana. Häntä kuitenkin suositeltiin perustamaan oma yritys, sillä toiset yritykset palkkaavat mieluummin toisia yrityksiä kuin freelancerina toimivia henkilöitä. Freelancerit eivät voi myöskään tehdä töitä yksityisille henkilöille, eli asiakkaiden hankkiminen on hieman haastavampaa.

Outin työhistoriaan kuuluu kaikkea mielenkiintoista työtä ja aivan laidasta laitaan, esimerkiksi mainosten, musiikkivideoiden ja näyttämöteosten rekvisitointia ja puvusta, muotinäytösten suunnittelua ja artistien stailausta. Out In Desingnissa valmistetaan melkeinpä mitä vain asiakas pyytää – esimerkiksi esiintymisasut ja maskottipuvut. Outin vahvuutena on ehdottomasti se, että hän osaa käsitellä kaikenlaisia erikoismateriaaleja, nahkasta superloniin. Suomessa hän on ainoita joka valmistaa maskottipukuja erilaisiin tarpeisiin.

Outi työskentelee yksin, mutta hänellä on laaja verkosto eri alojen ammattilaisia ystävinään, joilta hän saa tarvittaessa apua projektien toteuttamiseen. Outin työtilat löytyvät Helsinistä Hermannista jonne asiakas voi tulla tarvittaessa käymään esim. sovitukseen, mutta parhaiten Outiin saa yhteyden sähköpostitse tai soittamalla. Asiakkaita ovat esim. esiintyvät artistit tai vaikkapa mainostoimistot jotka tilaavat asuja asiakkailleen erilaisiin kampanjoihin.

Yrittäjän tärkeimmäksi ominaisuudeksi Outi sanoo rohkeuden. Lisäksi täytyy olla sitkeä ja todella pitää siitä mitä tekee. Täytyy olla myös monipuolinen ja muuntaumiskykyinen, sillä nykyaikana asiat muuttuvat ja kehittyvät nopeasti. Yrittäjän täytyy pysyä koko ajan ajanhermolla esimerkiksi ajatellen sosiaalista mediaa yms.

Kysyttäessä mitä hän tekisi toisin jos hän nyt perustaisi yrityksen, hän mainitsee ainoastaan sen, että hakisi tällä kertaa starttirahaa.

Yrittäjyydessä parasta (ja pahinta myös) on se, että saa määrittää oman työaikansa. Välillä täytyy työskennellä todella myöhään jos jonkun työn deadline häämöttää. Yrittäjyydessä on se hyvä puoli, että saa tehdä työkseen sitä mistä nauttii sekä se, että saa tehdä töitä itselleen, ilman pelkoa siitä että saa esimerkiksi potkut. Yrittäjä saa myös valita kenen kanssa haluaa työskennellä ja parhaassa tapauksessa voi myös valita asiakkaansa jos töitä riittää.

Yrittäjyyden varjopuolia on se, että sosiaaliturvaa ei juuri ole. Kukaan ei maksa tai huolehdi jos esimerkiksi sairastuu pitkäksi aikaa. Yrittäjän on myös vaikea pitää pidempiä lomia, sillä kukaan ei tee yrittäjän töitä tämän ollessa poissa ja näin ollen ei tule rahaakaan. Oman yrityksen perustaminen ei ole myöskään rahallisesti oikotie onneen, sillä Suomessa on muun muassa todella kova verotus.

Outi kehottaakin niitä jotka miettivät oman yrityksen perustamista miettimään tarkkaan, onko valmis ottamaan vastuuta yrityksen pyörittämisestä ja esimerkiksi kaikesta paperityöstä mitä yritys vaatii. Yrittäjällä pitää olla hyvä stressin sietokyky, muuten ei jaksa. Työt pitää olla myös valmis ottamaan mukaan kotiin.

Se mikä Outia auttaa jaksamaan yrittäjyyttä on huumori. Lisäksi on tärkeää, että löytyy vertaistukea muista alan yrittäjistä joille voi puhua asioista jotka painavat mieltä. Satunnaiset irtiotot arjesta auttavat myös. Yrityksensä tulevaisuuden Outi näkee hyvänä – hänellä on tarjota todella monipuolisia palveluita jotka tekevät asiakaspiiristä laajan. Outilla on myös etuna hänen erikoisosaamisensa maskottipukujen valmistajana – kilpailua ei juuri ole.


Itse näen yrittäjyyden potentiaalisena ja ehkäpä ainoana työllistymisen vaihtoehtona koulun jälkeen. Työskentelen tälläkin hetkellä hiusalalla parturi-kampaajana, joka on sellainen ala jossa kuukausipalkalliset työpaikat ovat katoava luonnonvara. Olen itse harkinnut perustavani toiminimen, jonka alla voisin tehdä kaikenlaisia töitä; parturi-kampaajan, maskeeraajan sekä vaatetusompelijan hommia. Uskon ymmärtäväni mitä yrittäjyyteen vaaditaan, ja vaikka koen ajatuksen omasta yrityksestä hieman stressaavana ajatuksena, ymmärrän että se on tosiaan ainoa mahdollisuus työllistää itseäni. Yrittäjyydestä löytyy hyvin tietoa, mutta perustamisprosessia ja starttirahojen yms. hakemista varten tarvitsee varmasti neuvoja. Vaikeinta yrityksen perustamisessa on asiakaspiirin hankkiminen ja omien töidensä jatkuvuuden varmistaminen. Lisäksi esimerkiksi maskeeraajan ja vaatetusompelijan työ on monesti projektiluontoista. Parturi-kampaajan työ on ehkä näistä kolmesta se vakain, ja helpoiten työllistävä. Olen kuitenkin vakaasti päättänyt pyrkiä viemään työuraani siihen suuntaan mikä minua erityisesti kiinnostaa – teatteriin, elokuviin ja muuhun vastaavaan.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Tuotesuunnittelu



Yllä piirtämäni kuvat tuotesuunnitelutehtävää varten. Kameralla otetut kuvat eivät ihan tee oikeutta piirustuksille, mutta jotain ideaa saa kuitenkin. Aloitin molempien piirtämisen luonnostelemalla vartalon lyijykynällä käyttäen apuna Muoti piirtäminen, väri ja tyyli -kirjaa. Sitten piirsin vaatteet lyijykynällä myöskin, kunnes ohutkärkisellä mustalla tussilla piirsin luonnokset puhtaaksi. Molemmissa on käytetty värittämiseen huopakyniä sekä valkoista peitetussia. Mekon värittämiseen käytin myös pastelliliituja. Olen itse melko tyytyväinen tuohon mekkokuvaan, idea tuli helposti sillä aihe oli mielekkäämpi kuin urheiluvaatekuvassa. 

Vaatetusompelijan on hyvä osata piirtää ajatuksiaan ja ideoitaan tuotesuunnittelun muodossa paperillekin, sillä se selkeyttää itselleenkin että mitä on lähdössä tekemään. Lisäksi välillä voi olla se tilanne, että asiakas ei tiedä ollenkaan minkälaista vaatetta haluaa eikä ole löytänyt oikein ideakuviakaan. Tällöin on hyvä jutella asiakkaan kanssa ja sen pohjalta piirtää muutamia luonnoksia joiden pohjalta on helpompi työstää ideoita. Piirtäessä tulee myös helpommin suunniteltua luovempia vaatteita kuin se että napsisi suoraan valmiista vaatteista ideat  - tuollaiset taskut ja tuollainen helma. Sen lisäksi, esimerkiksi teatteri- tai puvustusvaatteita ajatellessa on helpompi hakea visuaalista ilmettä ja "fiilistä" kun itse piirtää ajatuksiaan paperille. On myös helpompi hahmottaa sopivatko suunnitellut värit ja kuosit yhteen kun ne näkee paperilla vierekkäin.