Vaatetusalan haasteita

Saimme tehtäväksi tutustua Kirsi Lillen tekstiili- ja vaatetusalan haasteisiin perehtyvään selvitykseen ja pohtia sen pohjalta vastauksia annettuihiin kysymyksiin. Suomessa vaatteiden tuonti on kasvanut kymmenessä vuodessa reilusta 800 miljoonasta eurosta (v.1998) yli 1300 miljoonaan euroon (v 2008). Vaatteiden vienti Suomesta on pysynyt samalla tasolla, reilussa 200 miljoonassa. Työntekijöiden määrä on puolittunut tämän kymmenen vuoden aikana vajaaseen 5000 henkilöön ja toimihenkilöiden määrä on laskenut reiluun 2500 henkilöön. Vaatteiden valmistuksen parissa henkilöstöä työskenteli 2008 vain 3213 henkilöä. Finatexin 143 jäsenyrityksestä noin reilu kolmannes keskittyy vaatteiden valmistukseen. Uudenmaan alueella toimi vuonna 2007 vaatteiden valmistuksen ja turkisten muokkauksen parissa 58 yrittäjää. Henkilöstöä yrityksissä oli yhteensä 282, josta palkattua henkilöstöä 224, puolet toimihenkilöitä ja puolet työntekijöitä.

Vaikka tekstiili- ja vaatetusala ei varsinaisesti ehkä loista Suomessa tällä hetkellä, niin meiltäkin löytyy muutamia alan järjestöjä.

•  Tekstiili- ja muotialat TMA. Edunvalvonta- ja yhteistyöorganisaatio jonka jäseniä ovat muotikaupan ketjut, tavaratalot ja marketit sekä tavarantoimittajat. TMA:n tehtävänä on kerätä tietoa tekstiilien yms. kaupan markkinoista ja julkaista näistä tilastoja.
•  Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry Finatex. Finatexin jäsenyritykset edustavat kuluttajille valmistettavien tekstiilien, vaatteiden yms. lisäksi teollisuuden raaka-aineita ja tarvikkeita, nauhoja, kuitu- ja suodatinkaita valmistavia yrityksiä. Toimii nimenomaan Suomessa tekstiili- ja vaateteollisuutta harjoittavien yritysten edunvalvonta- koulutus ja palvelujärjestönä. Finatexin tavoitteena onedistää yritysten mahdollisuuksia toimia Suomessa. 
• Muotikaupan liitto, joka on kenkä-, vaatetus-, tekstiili-, urheilu- ja turkisalan ja muodin parissa toimivien jäsenten edunvalvonta ja yhteistoimijärjestö. 

 Suomessa muotialan isoin ongelma on jo se, että sitä ei ehkä tiedosteta omana teollisuuden alanaan vaan se nähdään ehkä enemmän taiteellisena toimintana. Suomessa muotiteollisuus termiä ei olekaan omaksuttu käyttöön samalla tavalla kuin muualla ja meillä tekstiili- ja vaateteollisuuden alle laitetaankin kaikki sisustus- ja vaatetuskankaista, langoista ja turkiksista ihan käyttövaatteisiin. Tekstiili- ja vaateteollisuudessa keskitytään enemmän teknisiin tuotteisiin ja niiden perinteisiin tuotantoprosesseihin. Muotialalla keskitytään ennemminkin luomaan aineetonta arvoa tuotteelle, brandaamaan tuotetta, luomaan tiettyä mielikuvaa joka liittyy tuotteeseen, markkinoimaan elämystä ja keksimään uusia ja innovatiivisia keinoja markkinoida omaa tuotetta.

 Muotialan yritystoiminnassa on paljon ongelmia. Suurimpina ongelmina alan yrittäjät näkivät ajan ja resurssien puutteen ja sen, että mahdollisessa ongelmatilanteessa ei ole oikein ketään jolta kysyä neuvoa. Erityisesti markkinointiin kaivattiin apua, sillä vaatetusalan koulutuksessa ei ole otettu tarpeeksi huomioon yrittäjyyttä ja markkinointia, mikä on vaatetusalalla hyvin tärkeää sillä useat päätyvät perustamaan oman yrityksensä. Koulussa painotetaan enemmän tuotteella erikoistumista ja suunnittelutyötä – mikä toki on sekin tärkeää, on vaikeaa markkinoida työtä jos se ei ole mielenkiintoinen ja hyvin suunniteltu. Toisaalta, myös liiallinen erikoisuuden tavoittelu voi olla huonosta – mikäli tuote on liian erikoinen, sitä on vaikea markkinoida ja löytää sille niin sanottua kohdeyleisöä. Kaupallisuus nähdään negatiivisena asiana, vaikka puhutaankin yrittäjyydestä jolloin kaupallisuuden tulisi kulkea käsi kädessä suunnittelutyön ja luovuuden kanssa.

 Myös kansainvälistyminen koettiin hankalana – oikeiden maahantuojien ja agenttien löytäminen on haastavaa. Tämä on harmillista sillä juuri kansainvälistyminen voisi olla yksi mahdollinen ratkaisu vaatetusalan ongelmiin, sillä Suomesta löytyy kyllä osaamista esimerkiksi juuri suunnittelupuolella. Kansainvälistymiseenkin voisi auttaa jokin muotialan järjestö joka pitäisi jonkinlaista listaa eri maiden maahantuojista ja agenteista.

 Rahoituksen hankkiminen on myös haastavaa alalla sillä Suomessa yrittäjyyttä ei muutenkaan tueta tarpeeksi – puhumattakaan nyt muoti- ja designalan yrittäjistä. Sijoittajat harvoin näkevät tällaisten yritysten potentiaalia kasvaa tuottaviksi, jolloin riskiä ei haluta ottaa. Tällä hetkellä useimmat yrittäjät rahoittavat oman yrityksensä omilla sijoituksillaan tai erilaisilla pankkilainoilla. Alalla on tarvetta sijoittajille joilla olisi myös tietotaitoa alalta, pelkän rahan lisäksi.

Tulevaisuuden toimintaympäristöihin vaikuttaa se millainen arvomaailma kuluttajilla tulevaisuudessa on. Turvallisuus, ekologisuus ja kierrätys ovat tulevaisuuden juttuja ja tämä muutos on jo näkyvissä jonkin verran. Ihmiset alkavat olla pikkuhiljaa kyllästyneitä niin sanottuun kertakäyttökulttuuriin jossa pitää saada mahdollisimman paljon mahdollisimman halvalla ja jossa laadusta voi tinkiä. Kuluttajat ovat valveutuneempia ja haluavat laadukkaampia ja reilummin tuotettuja vaatteita.

Alan toimintaedellytyksiä parantaisi huomattavasti se jos alan yrittäjät saataisiin puhaltamaan yhteen hiileen – unohdettaisiin suomalainen toisten kyräily ja jurottaminen. Pitäisi pistää pystyyn järjestö jonka kautta alasta voisi saada helposti tietoa ja josta voisi kysyä neuvoa ongelma tilanteissa. Tällä hetkellä tällaista tukiverkostoa ei ole, ja ala on pirstaleinen. Yhdessä tekeminen on tärkeämpää kuin toisten kanssa kilpaileminen – kansainvälisiä kontakteja voisi aloittaa hankkimaan vaikka esimerkiksi Ruotsista, jossa muotiala on jatkuvassa nousussa.

Vaatetusalan koulutuksessa tulisi ottaa enemmän huomioon kaupallinen puoli alasta. Suunnittelun ja taiteellisen osaaminen lisäksi pitää olla ymmärrystä muotibisneksestä! Koulun jälkeiset koulutukset ovat myös avainasemassa koska muotiala on jatkuvassa muutoksessa – koko ajan tulee jotain uutta. Yrittäjille pitää tarjota mahdollisuuksia päivittää osaamistaan! Rahoitusmalleja voisi kehitellä uusia ja vanhoja päivittää. Kaikkien rahoituspäätösten ei tulisi perustua pelkkiin lukuihin tai yrityksen sen hetkiseen tuottavuuteen. Rahoittajien tulisi pystyä vaikkapa ulkopuolisen asiantuntijan avulla arvioimaan liikeidean kaupallinen kasvupotentiaali rahoituspäätöstä tehdessä.

Itselleni ei juuri tule mieleen vaihtoehtoisia työllistymisen mahdollisuuksia ihmisille jotka haluavat muotialalle. Toki voi hakeutua töihin alan liikkeisiin, tai lähteä töihin ulkomaille mutta se ei tue suomalaista muoti- ja designalaa ainakaan suoraan. Itseäni kiinnostaa eniten työllistyä teatteri- ja elokuva-alalle joka vaatii visuaalista näkemystä ja paljon erilaista työkokemusta erilaisista työtehtävistä. Pitää myös olla valmiutta tehdä niin sanottuja hanttihommiakin. Pitää myös olla itse aktiivinen ja osata myydä itseään – paras tapa on olla oma itsensä ja hoitaa hommansa hyvin. On myös hyvä olla aktiivinen ja valveutunut alan asioista, seurata mitä alalla tapahtuu Suomessa ja ulkomailla.

 Lähde:

• Kirsi Lille: Tevallako tulevaisuuteen?